Nyt alkaa Politiikkaviikko! Mukana tulevaisuusvaliokunta, päättäjät sekä 5000 nuorta pohtimassa politiikan tulevaisuutta ja uusia tapoja osallistua

03.11.2019
RiikkaT
Monta iloista nuorta, osa nauraa ja osalla on käsiä ilmassa.

Tällä viikolla 4.-10.11. vietetään Politiikkaviikkoa, joka on valtakunnallinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko nuorille. Toista kertaa järjestettävän Politiikkaviikon teemana on tänä vuonna politiikan uudistaminen. Noin 5000 nuorta Ivalosta Helsinkiin osallistuu Politiikkaviikkoon tekemällä ryhmätyön, jossa ideoidaan uusia tapoja vaikuttaa. Politiikkaviikolla nostetaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksien tärkeys päättäjien tietoisuuteen sekä vahvistetaan nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua demokratiadialogeissa ja tulevaisuusvaliokunnassa.

Politiikkaviikolla on nuorten vuoro kertoa, miten he haluavat tehdä politiikkaa. Yli 100 nuorten ryhmää koululuokista nuorisovaltuustoihin osallistuu viikolle joko toteuttamalla ryhmätyön politiikan uudistamisesta, tai kutsumalla poliitikkoja ja päättäjiä Erätauko-keskustelumenetelmällä järjestettävään dialogiin. Nuorten ryhmätöiden tulokset kerätään osaksi Uuden politiikan julistusta, joka luovutetaan oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille YK:n kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä 20.11. Allianssi-talolla Helsingissä.

“Politiikkaviikon idea syntyi ajatuksesta, että poliittista vaikuttamista pitää opetella nuorten kanssa myös vaalien välissä. Nuorisobarometri osoitti, että nuorten politiikkakiinnostus on korkeimmillaan 20 vuoteen. Kouluissa ja harrastustoiminnassa voidaan reippaasti kutsua päätöksentekijät ja puolueet kylään ja vuoropuheluun nuorten kanssa”, kertoo Allianssin osallisuusasiantuntija Virva Viljanen.

Poliitikot, tulevaisuusvaliokunta ja Erätauko-säätiö mukana vahvistamassa vuoropuhelua

Tulevaisuusvaliokunta otti Politiikkaviikon haasteen vastaan ja kokoustaa Politiikkaviikolla perjantaina 8.11. yhdessä 80 nuoren kanssa, jotka valikoituivat kokouksen osallistujiksi avoimen haun kautta. Nuorilta on kerätty ehdotuksia kokouksen aiheiksi, ja kokoukseen valitut nuoret saivat äänestää ehdotusten joukosta neljä teemaa, joihin kokous keskittyy. Kokouksen teemoiksi äänestettiin ilmastonmuutoksen torjuminen, kansainväliset suhteet ja turvallisuuspolitiikka, nuorten syrjäytymisen torjuminen ja maahanmuutto.

Politiikkaviikon kummeina toimivat ministerit Li Andersson ja Anna-Maja Henriksson. Myös 53 kansanedustajaa eri vaalipiireistä on ilmoittautunut mukaan viikolle. Mukana oleville kansanedustajille on oma somehaaste, ja oppilaitokset sekä muut nuorten ryhmät voivat kutsua heitä vierailulle. 

Allianssi järjestää yhdessä Erätauko-säätiön kanssa Politiikkaviikolla kaksi julkista demokratiadialogia, joissa nuoret ja päättäjät kohtaavat toisensa tasavertaisina. Vuoropuhelu käydään Sitrassa kehitetyllä Erätauko-menetelmällä. Keskusteluissa ratkotaan sitä, miten nuoret voisivat vaikuttaa enemmän ja paremmin niin lähiympäristönsä ongelmiin kuin globaaleihin kriiseihinkin. Maanantaina 4.11. nuorten kanssa samaan rinkiin istuvat kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Emma Kari sekä Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ja Ylen Politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö Paula Pokkinen. Keskiviikkona 6.11. dialogiin nuorten kanssa osallistuvat kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta, Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sekä Suomen Yrittäjien toiminnanjohtaja Mikael Pentikäinen

“Politiikkaviikon tavoitteena on toisaalta vahvistaa nuorten demokratiataitoja ja toisaalta haastaa poliitikot miettimään, tiedämmekö todella miten nuoret haluavat muuttaa maailmaa. Viikolla päätöksentekijät ja nuoret istuvat tasavertaisina saman pöydän ääreen ja miettivät yhdessä, miten saamme vahvistettua demokratiaamme ja yhä useamman nuoren mukaan”, kommentoi Viljanen.


Lisätiedot

Virva Viljanen
Osallisuusasiantuntija
virva.viljanen@alli.fi
050 302 0598

politiikkaviikko Uuden politiikan julistus politikveckan